Ajo muistelo kesältä 2011

Tietoja
Kategoria: Reissujutut
Julkaistu 17.03.2012
Kirjoittanut Ari Haukka
Osumia: 5049

Ajattelin kirjootella pikku tarinan viime kesän reissusta.

Oli lämmin ja aurinkoinen heinäkuun loppupuolen kesä aamu. Alla vajaa kaksi viikkoa aikaisemmin vaihdettu Yamaha Virago 1100 vm-96. Ajatuksena oli ajella Haukiputaan ja yli-Ii:n kautta maakuntia pitkin "Finnairin" periaatteella, illaksi kotiin. Pyörä toimi kuin unelma, oli mukavaa lotkotella moottoritietä Haukipudasta kohti.

 

 

ViragoVirago

Ennen Haukipudasta pysähdyin levähdyspaikalle sikarin polttoon ja samalla turistiin lapin lenkuralle menevien motoristen kanssa. Olivat aamusella lähteneet muistaakseni Haapavedeltä.

Matka jatkui kummipojan perheen luokse kahville Haukiputaalle. Kahvittelun jälkeen Ii:hin tankille, jossa taas oli motoristi menossa etelään päin. Oli muistaakseni Jyväskylän ajojen viikonloppu tulossa, kaveri kyseli matka seuraa. Pikku turinoitten jälkeen matka jatkui Ii:n liikenneympyrän kautta yli-Ii:hin päin.

Pari kilometriä ajeltua oli edessä henkilöauto ja jäin perään ajamaan. Huomasin oikealla puolella, sivutiellä henkilöauton odottamassa tielle pääsyä. Hiljensin vauhtia ja siirryin hiukan keskiviivalle päin, jotta autoilija huomaisi minut. Mutta kun edellä ajava auto oli mennyt risteyksen ohi, sivutieltä tuleva auto lähti liikkeelle. Ei jäänyt aikaa muuta kuin jarruttaa ja yrittää väistää yhteentörmäys. No, Virago lähti alta ja kaaduin vasemmalle kyljelle tiehen, onneksi vältin törmäyksen. Autoilija soitti heti apua ja ambulanssi tulikin kohtalaisen nopeasti. Siitä sitten Oys:iin, missä todettiin 6:n kylkiluun murtuma,solisluu poikki ja veri/ilmairinta.

Eli päivän ajoreissusta tuli sitten vajaan 3 viikon mittainen ennen kuin olin kotona. Positiivisinta asiassa oli tietenkin, että henki säilyi. No, Virago meni lunastuskuntoon, mutta enhän minä tätä hätkähtänyt. Ennen kuin pääsin sairaalasta kotiin, soitin Partasen Eskolle, että hänellä myynnissä ollut Yamaha Royale Venture on sitten varattu minulle.

Kun sitten Elokuun puolessa välissä pääsin sairaalasta kotiin, niin Esko toi muutaman päivän päästä Venturen minulle talliin. No paraneminen nopeutui huomattavasti sen jälkeen kun sai sitä käydä tallissa hivelemässä. Ja pitihän sitä sitten käydä syyskuun puolella jo kokeilemassa muutama reissu, tukiliivi kylkiluiden tueksi ja menoksi.

Nyt alkaa ruppi olemaan jo kunnossa ja odotellaan Venture huollettuna uusia tulevan kesän ajokelejä.

Lopuksi voisi miettiä, onko tapauksella mitään opetusta??

Ainakin se, muista että olet huomaamaton tuolla tien päällä. Ja vaikka itse yrität olla kuinka varovainen ja ennakoida se voi joskus kohdalle sattua, mutta pelkäämään ei auta ruveta ne loppuu ajot siihen.

Yksi merkittävä asia on tullut mieleen, Virago oli kuitenkin iäkäs, mutta vähän ajettu. Eturengas oli päällisin puolin kunnossa ja pintaa oli reilusti, mutta oliko vuodet kovettaneet kumin, koska se kuitenkin meni yllättävän helposti jarrutuksessa lukkoon ja silloin lähti ohjattavuus.

Joten muistuksena näin keväällä ennen ajokelejä miettikää, vaikka renkaassa olisi pintaa, onko se vanha ja kovettunut.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille turvallista ajokautta ensikesälle ja poristaan kun tavataan !!!!

T: Ari Haukka