Jäseneksi  

Raahen moottorikerhon jäseneksi haet täyttämällä lomakkeen: LINKKI

   

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Tietoja

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Tapahtumat                     

Toukokuussa järjestetään Kevättapahtuma kerhotalon piha-alueella. Ideoita ohjelmasta odotetaan jäseniltä.

Järjestetään kevättapahtuman yhteydessä liikenne- ja turvallisuuspäivä

nuorille tuleville motoristeille.

Loppuvuodesta järjestetään perinteiset tapahtumat kuten ajokaudenpäättäjäiset ja pikkujoulu.

Muu toiminta                  

Pyritään järjestämään koulutuksia jäsenistölle, huoltoon sekä turvallisuuteen liittyen.

Kerhoillat jatkuvat torstaisin ajelun ja yhdessäolon merkeissä.

Yhteistä saunailtaa vietetään edelleen joka kk:n 1. perjantai.

Yhteisiä arkiajeluita tehdään ajokauden aikana torstaisin kerhoilloissa.

Talkoita pidetään kauden aikana kerhotilojen huoltoon liittyen.

Pyritään valistamaan moottoripyöräilijöitä ja mopoilijoita turvallisuudesta sekä kulkuneuvon hyvän kunnon merkityksestä.

Kerhotalo

Kerhotalolleon suunnitteilla erilaisia korjauksia ja toimenpiteitä, joita tehdään kiireellisyysjärjestyksessä ja kerhon rahatilanteesta riippuen.

Seuraavassa listaa kunnossapidon toimenpiteistä:

·         Piha-aidan purku sekä puiden/ pensaiden istutus.

·         hallin muuttaminen lämpimäksi

·         2-hallin toisen pään lattian teko

·         Pihavalo ja tunnistinvalaistus hallien yhteyteen

·         Kerhotilojen viihtyisyyttä ja siisteyttä pyritään lisäämään yhteisten pelisääntöjen huomioimisella ja kriittisellä tarkastelulla sääntörikkomuksien ilmaantuessa.

Suhdetoiminta

Moottoripyöräilystä pyritään antamaan positiivinen ja asiallinen kuva. Yhteistyö päättäjiin, viranomaisiin sekä tiedotusvälineisiin pidetään samalla linjalla, kuin aikaisemminkin. Seurojen välistä yhteistyötä pyritään lisäämään.

   

Yhteistyössä  


Iskunvaimenninhuolto-, korjaus- ja säätötyötkaikkiin merkkeihin
Kelkat, autot, ATV, crossipyörät jne.

'

   

Yhteistä saunailtaa vietetään joka kk:n 1. perjantai.

Kerhoillat jatkuvat keskiviikkoisin ajelun ja yhdessäolon merkeissä.

Route88 kanssa yhteisiä arkiajeluita keskiviikkoisin (kesäkuusta alkaen). Lähtö Vihannin ST1:ltä klo 18.